Pieni (ja ehkä suurempikin) lapsi odottaa pääsiäisen virpomiskierrosta - tai karkkikierrosta, kuten sitä Lukas kutsuu konkreettisemmin - harvinaisen innoissaan. Tai, ihmekös tuo, koska "karkkikierros" tarkoittaa karkin saamista ilman vanhempien rajoittavaa roolia ja vieläpä niitä karkkeja saa sitten kierroksen jälkeen napostella (rajoitetusti).
Vaikka välillä tuntuu, että nelivuotiaalta puuttuvat käytöstavat kotiarjessa kokonaan, sain huomata pääsiäiskeskusteluissamme, että jotain on sentään opittu:
"Mutta mitäs me annetaan niille ihmisille, jotka antavat meille karkkia?", kysyi poika mietteliäänä.
"Yleensä lapset virpovat pajunoksalla ja toivottavat hyvää pääsiäistä, moni antaa sitten sen pajunoksan pääsiäisriemun toivotukseksi tai itse tekemänsä kortin. Mitä sinä haluaisit antaa?"
"En kyllä pikkuautoja ainakaan - vai antaako joku niitä?"
"Enpä usko, että kukaan pikkuautojaan jakaa. Yleensä pääsiäislahja tai toivotus on jokin pääsiäiseen liittyvä, niinkuin tuo pajunkissaoksa tai kortti tai..."
"Minä annan pääsiäismunan!"poika hihkaisee innoissaan.
"Tuota... yleensä ihmiset antavat sinulle karkkia tai pääsiäismunan eikä toisinpäin..."
"Eikun sellaisen pääsiäismunan, maalatun tai sellaisen! Sellaisen värikkään. Mutta en tykkää kovasti askarrella", poika toteaa.
"No kyllä se askartelua vähän vaatii. Suurempi ongelma on se, että olet allerginen kananmunille, et saa koskea niihin maalatessasi". Tässä vaiheessa mietin, miten poika osasikin valita juuri kananmunan antamisen.
"Maalaa sinä, minä katson!" Vitsit, se on fiksu poika - ei tykkää askarrella ja on allerginen, joten siirtää vastuun minulle. Hitsiläinen... Samalla minulle välähtää vanhat askarteluvinkit mieleen.
"Kuules, me keitetään puhalletut kananmunankuoret erilaisissa värjäävissä vesissä ja sitten koristellaan ne, jos halutaan, helmillä tai jollain - sopiiko?" ehdotan ja innostun asiasta itsekin.
"Juuuuuuuuu!"
Kananmunien puhaltaminen on sitten oma päänsärkynsä. Ja nimenomaan sellainen. Ainakin minulla on pää kipeänä jo parin munan puhaltamisesta. Lisäksi homma nostaa kolestrolia, sillä tiedän, että seuraavina päivinä meillä syödään munapitoisia ruokia sitten urakalla, siis minä ja mieheni, sillä lapset ovat allergisia. No, kerrankos sitä... Mielessäni mietin myös värjääviä luomuseoksia, jossa munat keitettäisiin - mahtaa olla mielenkiintoiset hajut, jos keitämme vedessä keltasipulinkuoria keltaisten munien aikaansaamiseksi, nokkosia ja parsaa vihreiden munien värjäämiseksi, mustikoita violettien munien vuoksi ja punasipulin kuorista saattaisimme saada punertavia munia... Ei, vihreiden munien keitossa turvaudun kyllä karamelliväriin, parsa-nokkos-keitos ei hivele hajuaistia jos jo kahdessa kattilassa kiehuu sipulinkuoria...
Siinä sitä sitten muutaman päivän päästä kun isovanhemmatkin oli saatu houkuteltua munanpuhallustalkoisiin keiteltiin kuin pienessä tehtaassa - jokaisella levyllä kiehui jokin kattila ja kattilassa pomppi munia poikineen. Ja täytyy myöntää, että värjäytymisprosessin eteneminen oli varmaan yhtä jännittävää seurattavaa niin pienillä kuin suurillakin...
Lopputuloksena oli suorastaan sisustuksellisen kauniita kananmunia, joihin sitten laitoimme liimatippoja, kultanarua ja helmiä. Itse ehkä tykkäsin ihan koristeettomista munista eniten, mutta kyllä nämä koristeellisetkin aika kauniita ovat. Toivottavasti ilahduttavat ja siunaavat saajiaan yhtä paljon kuin tekijöitäänkin.
Pääsiäisiloa siis kerrakseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti