Ystävät

-Jos olis paljon lämpimämpi, se olis kesä, Lukas totesi ystävänpäiväkortteja tehdessämme. Pojassa oli sekä filosofin että meteorologin verta, pohdin, ja katsoin pihalle, jossa ei näkynyt edes punatulkkuja, koska pakkasmittari näytti -25. No, se ei ollut paljoakaan, jos vertasi aamuisia lukemia kun kävin Perhossa: kunnan rajan ylittäessäni aamulla klo 8.23 mittarissa oli -32,5 ja tien poskessa seisoi suden näköinen koira. Halusin uskoa, että se oli koira. Ihmisiä ei näkynyt missään.

-Pian on ystävänpäivä. Kenelle aiot antaa kortin? Näitä tulee nyt kymmenen, joten saat miettiä aika monta ystävää. Ne tärkeimmät, koetin ohjata pojan ajattelua.

-Kymmenen on aika paljon. Kaksataamiljoonaakin on aika paljon, kuulin sen radiosta kun vaari ajoi autoa, nelivuotias tuumaa. Nämä kortit eivät tule riittämään...

-Mulla on aika monta ystävää. Mummu, vaari, mummi, pappa, päiväkerhokaverit, hoitajat....

Litania jatkui sekä omilla kavereilla, kavereiden kavereilla, meidän vanhempien kavereilla, isovanhempien kavereilla, sukulaisilla... Alkoi tuntua, että korttitehdas jatkuisi näillä määrillä hyvin pitkään.

-Mieti ne ihan tärkeimmät, joiden kanssa vietät aikaa myös kotona, ei vain kerhossa, koetan rajata.

-Meidänkö kotona vai niiden kavereiden kotona?

-No molemmissa.

-Matilda ja Sofia. Niilas. Rumpali-Tuomas. Eeli. Anneli. Jarkko... poika jatkaa luettelemista.

-Jarkkohan on Matildan ja Sofian isi, joten ei sille tarvitse erikseen korttia laittaa. Se käy sama kortti heille kaikille. Ja Anneli on sun hoitotäti, ei varsinainen ystävä. Ja rumpali-Tuomas on äitin ja isin kaveri, mutta sä voisit laittaa kortin sille Tuomaksen pojalle, Eemilille ja samalla Tuomakselle.

-Ei kun mä laitan Tuomakselle ihan oman, koska se soittaa niitä rumpuja niin hyvin. Ei se Eemil osaa lukea. Ja olenhan mä Annelin kotona käynyt monta kertaa...

-Niin, mutta se onkin sun hoitotäti. Etkä säkään taida vielä lukea. Ystävien ei tarvi osata lukea. Mieti, jos sä soittaisit kavereita sun kanssa leikkimään, niin keitä he olisivat... Kenen kanssa on kiva leikkiä?

-Mummu, vaari, mummi, pappa, Ines... poika innostui heti.

-Ei kun sun kavereista, koetan ohjata taas.

-Tykkään leikkiä mummun ja vaarin kanssa. Eikö ne ole mun ystäviä? Ja kyllä Ines on mun ystävä kanssa vaikka se asuu meillä. Ainakin se on kotona leikkimässä aika usein.

Päätin luovuttaa asian. Laittakoon poika kortin isovanhemmilleen, pikkusiskolleen ja muille läheisille sukulaisille, jos siltä tuntui. Ja lisäksi niille muutamalle ystävälle, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen. Ajatushan tässä on tärkein eikä se kortti itsessään. Ainakin tänään olimme muistaneet vaikka ketä ystäviä, kavereita ja vähän muitakin.

-Ystävä sä lapsien, se Jeesus -laulu... Mä teen Jeesuksellekin kortin!

Selvä. Päätän, että "teemme" kortteja vaikka kenelle ja muistelemme ihania ystäviä korttien ohessa. Ne kymmenen valmista korttia annamme sitten heille, joita näemme ystävänpäivän aikaan. Parasta kaikessa lienee se, että lapsi koki, että hänellä on paljon ystäviä, ihmisiä, jotka välittävät ja rakastavat häntä ja haluavat olla hänen kanssaan.

Kiitos, ystävät! Olette olleet mielessä!