"Leikki on lapsen työtä", sanottiin minulle pienenä tyttönä. Olen ollut onnellinen, että olen saanut leikkiä paljon. Koetan tukea ja innostaa omia lapsiakin leikkimään leluilla, yhdessä ja yksin, aina kun on leikille aikaa. Ja toivon, että sitä aikaa olisi paljon!
Lapsi tarvitsee leikkiä kehittyäkseen ja kasvaakseen - leikki opettaa, kasvattaa, auttaa jäsentämään maailmaa, toimimaan yhdessä erilaisten sääntöjen puitteissa ja antaa tilaa luovuudelle. Lelut ovat tärkeitä sopivassa määrin ja sopivan virikkeellisinä, niin että lapsen mielikuvitukselle jää myös tilaa. Käpy voi olla lehmä tai tikku voi olla ukko. Lego -lentsikalla voidaan lentää "maailman ääriin", vaikka se aikuisen silmissä näyttäisi matkalta keittiöstä olohuoneeseen. Kerran Lukas 3-vuotiaana keksi pesukoneemme olevan "autotalli" ja täytti sen autoillaan ja suuri lyhtymme sai erään kerran sisälleen suuren määrän palikoita, koska lyhty oli Lukaksen mukaan "takka", jonka hän täytti "puilla" - ymmärrettävää sinällään, sillä yleensähän lyhtyyn sytytettiin kynttilä samoin kuin takkaan tuli. Kun muistuttelin lasta siitä, ettei lyhtyyn saa koskaan laittaa mitään silloin kun siellä on kynttilöitä, Lukas totesi päätään puistellen: "No ei tietenkään. Tämähän on leikkiä nyt - etkös sitä huomaa?" Mietin siinä sitten, että olisi varmaankin pitänyt olla siinä hetkessä hiljaa, antaa lapsen leikkiä ja muistuttaa lyhdyn tehtävävtä vasta sitten, kun olisin siihen illalla sytyttänyt kynttilät. Omalla halullani huolehtia ja opettaa sekoitin lapsen leikin, joka onneksi jatkui jo seuraavassa hetkessä: "Ines, tule lämmittelemään tänne takan luo", Lukas huusi 1.5 -vuotiaalle pikkusiskolleen, joka saapuikin paikalle pian kastelukannun ja kuppien kanssa ja kaatoi molemmille luontevasti kuppeihin jotain. Eihän siellä kannussa mitään ollut, mutta lapset eivät näyttäneet sitä huomaavan. "Kaakka", Ines totesi, ja Lukas suomensi minulle, että se tarkoittaa kaakaota. "Ja on muuten hyvää kaakaota, kiitos Ines", poika jatkoi hörppien tyhjästä kupista. Siinä meillä vietettiin olohuoneen nurkassa pieni tuokio "nuotion" ääressä "kaakaota" hörppien.
Aika usein tuntuu, että lelut siirtyvät omista huoneista yhä laajemmalle ja laajemmalle ja haaveeni siitä, että lelut pysyisivät lasten omissa huoneissa olen kuopannut jo kauan sitten. Eivät ne pysy. Joskus koetin opettaa lapsia pitämään lelut huoneissaan, mutta huomasin, kuinka tärkeää lapselle on leikkiä minun lähelläni esimerkiksi silloin kun teen ruokaa tai kuinka tärkeää on lentää "maailman ääriin", olkoonkin, että se lapsen maailma on tuolloin koti eri huoneineen. Olen siis oppinut, tai ainakin opetellut, sietämään sotkua. Rajan kuitenkin pidän siinä, että lelujen ja leikkien täytyy kattaa turvallisuusmääräykset. Sen jälkeen, kun Ines oli tiputtanut leivänpaahtimeemme noin 30 mansikkaa ja kuulakärkikynän (huom. töpselin otan aina irti seinästä), Lukas oli kipannut astianpesukoneeseen ämpärillisen dubloja ja löysin keskuspölynimurimme seinäsuuttimesta nakin, pidin kyllä puhuttelun kodinkoneiden ja leikkien yhteensopimattomuudesta...
Mitä sitten siihen siivoomiseen tulee, pidän tärkeänä, että lapset oppivat siivoamaan omat leikkinsä. Yleensä se tapahtuu ennen seuraavan leikin aloittamista, tai jos leikkien väliä on haastavaa arvioida (kuten aika usein on), siivotaan meillä leikit viimeistään pihalle lähtiessä tai nukkumaan mentäessä. Tässäkin kyllä täytyy sanoa, että luovuus ja kekseliäisyys ovat ottaneet Lukaksessa kehitysaskeleen delegoimisen suuntaan: usein hän kutsuu Ineksen paikalle ja kehottaa häntä keräämään lelut. Ines luulee tätä hauskaksi leikiksi ja siivoaa Lukaksen taputtaessa hänelle: "Hyvä, Ines, siivoa lisää"! Täytyy sanoa, että kiitoksen ja kannustuksen merkitys on ainakin selvinnyt isoveljelle, sillä niiden avulla pikkusisko ainakin siivoaa. Totesin tässä taannoin Lukakselle, että ei ole kovin reilua, että hän laittaa Ineksen siivoamaan jälkiään. Lukas tokaisi minulle hyvin nopeasti käsiään levitellen: "Älä keskeytä Ineksen ja minun leikkejä. Katso, kun se (Ines) tykkää tästä siivousleikistä". Niin, ainakin toistaiseksi.
Lapsi tarvitsee leikkiä kehittyäkseen ja kasvaakseen - leikki opettaa, kasvattaa, auttaa jäsentämään maailmaa, toimimaan yhdessä erilaisten sääntöjen puitteissa ja antaa tilaa luovuudelle. Lelut ovat tärkeitä sopivassa määrin ja sopivan virikkeellisinä, niin että lapsen mielikuvitukselle jää myös tilaa. Käpy voi olla lehmä tai tikku voi olla ukko. Lego -lentsikalla voidaan lentää "maailman ääriin", vaikka se aikuisen silmissä näyttäisi matkalta keittiöstä olohuoneeseen. Kerran Lukas 3-vuotiaana keksi pesukoneemme olevan "autotalli" ja täytti sen autoillaan ja suuri lyhtymme sai erään kerran sisälleen suuren määrän palikoita, koska lyhty oli Lukaksen mukaan "takka", jonka hän täytti "puilla" - ymmärrettävää sinällään, sillä yleensähän lyhtyyn sytytettiin kynttilä samoin kuin takkaan tuli. Kun muistuttelin lasta siitä, ettei lyhtyyn saa koskaan laittaa mitään silloin kun siellä on kynttilöitä, Lukas totesi päätään puistellen: "No ei tietenkään. Tämähän on leikkiä nyt - etkös sitä huomaa?" Mietin siinä sitten, että olisi varmaankin pitänyt olla siinä hetkessä hiljaa, antaa lapsen leikkiä ja muistuttaa lyhdyn tehtävävtä vasta sitten, kun olisin siihen illalla sytyttänyt kynttilät. Omalla halullani huolehtia ja opettaa sekoitin lapsen leikin, joka onneksi jatkui jo seuraavassa hetkessä: "Ines, tule lämmittelemään tänne takan luo", Lukas huusi 1.5 -vuotiaalle pikkusiskolleen, joka saapuikin paikalle pian kastelukannun ja kuppien kanssa ja kaatoi molemmille luontevasti kuppeihin jotain. Eihän siellä kannussa mitään ollut, mutta lapset eivät näyttäneet sitä huomaavan. "Kaakka", Ines totesi, ja Lukas suomensi minulle, että se tarkoittaa kaakaota. "Ja on muuten hyvää kaakaota, kiitos Ines", poika jatkoi hörppien tyhjästä kupista. Siinä meillä vietettiin olohuoneen nurkassa pieni tuokio "nuotion" ääressä "kaakaota" hörppien.
Aika usein tuntuu, että lelut siirtyvät omista huoneista yhä laajemmalle ja laajemmalle ja haaveeni siitä, että lelut pysyisivät lasten omissa huoneissa olen kuopannut jo kauan sitten. Eivät ne pysy. Joskus koetin opettaa lapsia pitämään lelut huoneissaan, mutta huomasin, kuinka tärkeää lapselle on leikkiä minun lähelläni esimerkiksi silloin kun teen ruokaa tai kuinka tärkeää on lentää "maailman ääriin", olkoonkin, että se lapsen maailma on tuolloin koti eri huoneineen. Olen siis oppinut, tai ainakin opetellut, sietämään sotkua. Rajan kuitenkin pidän siinä, että lelujen ja leikkien täytyy kattaa turvallisuusmääräykset. Sen jälkeen, kun Ines oli tiputtanut leivänpaahtimeemme noin 30 mansikkaa ja kuulakärkikynän (huom. töpselin otan aina irti seinästä), Lukas oli kipannut astianpesukoneeseen ämpärillisen dubloja ja löysin keskuspölynimurimme seinäsuuttimesta nakin, pidin kyllä puhuttelun kodinkoneiden ja leikkien yhteensopimattomuudesta...
Mitä sitten siihen siivoomiseen tulee, pidän tärkeänä, että lapset oppivat siivoamaan omat leikkinsä. Yleensä se tapahtuu ennen seuraavan leikin aloittamista, tai jos leikkien väliä on haastavaa arvioida (kuten aika usein on), siivotaan meillä leikit viimeistään pihalle lähtiessä tai nukkumaan mentäessä. Tässäkin kyllä täytyy sanoa, että luovuus ja kekseliäisyys ovat ottaneet Lukaksessa kehitysaskeleen delegoimisen suuntaan: usein hän kutsuu Ineksen paikalle ja kehottaa häntä keräämään lelut. Ines luulee tätä hauskaksi leikiksi ja siivoaa Lukaksen taputtaessa hänelle: "Hyvä, Ines, siivoa lisää"! Täytyy sanoa, että kiitoksen ja kannustuksen merkitys on ainakin selvinnyt isoveljelle, sillä niiden avulla pikkusisko ainakin siivoaa. Totesin tässä taannoin Lukakselle, että ei ole kovin reilua, että hän laittaa Ineksen siivoamaan jälkiään. Lukas tokaisi minulle hyvin nopeasti käsiään levitellen: "Älä keskeytä Ineksen ja minun leikkejä. Katso, kun se (Ines) tykkää tästä siivousleikistä". Niin, ainakin toistaiseksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti