Joulun kynnyksellä on paljon puuhaa. Osaa tekee mieli tehdä, osaa ei... Lähinnä tuo siivoaminen ja puunaaminen tuppaa olemaan niin pinnalla joka tuutissa, että helposti samaan hässäkkään menee mukaan. Tänä jouluna päätin, että meidän perhettä ei kyllästetä naistenlehtien - tai muidenkaan - siivous- ja ruuanlaittojutuilla. Ei edes niillä jutuilla, joissa hoetaan, että ei pidä ottaa stressiä siivoamisesta, vaan riittää, että pesee saunan, kylpyhuoneet, kaapit jne. ja vie matot ulos ja pesee lattiat... Tällaisenkin jutun luin! Ja toki luin niitäkin, jossa kai ihan oikeasti koetettiin tuottaa lukijalle huojentavaa omaa tuntoa siitä, ettei tulisi stressata niin paljoa. Päätin, etten ota opikseni mistään näistä kirjallisista ohjista, vaan päätän ihan itse, minkä verran häsellän ja sähellän. Keskityn siihen, mistä nautin. Ja aloitan ajoissa, koska olen jouluihminen ja haluan kiirehtimisen sijaan nauttia joulusta. Muistutin myös itseäni, että joulu tulee, vaikken tekisi mitään. Joulu tuli jo yli 2000 vuotta sitten ja säilyy yhä. Se on jo valmistettu.
Mietin, mistä jouluni syntyy? Läheisistä ihmisistä, haudalla käymisestä, joulukirkosta, rauhasta, lastn ilosta... Perinteistä, joita olen vaalinut jo pitkään. Nämä olivat valmiina ilman valmisteluja. Jouluna on myös mukava, että on siivotun oloista. Se ei tarkoita jokapaikan puunausta, vaan perussiivoamista. Kun viikottain hoitaa tämän tehtävän, perussiivous riittää. Jos jotain ekstraa haluaa, sen voi toki tehdä, mielellään jo marraskuun puolella - jääpä aikaa joulukuussa sille kaikelle mukavalle, jota haluan tehdä. Joulukakutkin päätin valmistaa ajoissa ja kinkun päätimme paistaa jo neljä päivää ennen aattoa - voisimme nauttia sen tuoksusta ja mausta koko joulun ajan. Pipareitakin aloimme koristella jo ajoissa, jotta pääsimme joulutunnelmaan jo joulukuulle siirryttäessä!
Joulun lähestyessä nautin erityisesti askartelemisesta - kauniiden asioiden tekemisestä. Jotenkin se, että voin valmistaa jotain sellaista, jota kaupat eivät liukuhihnatuotteinaan syydä, ja joilla ei ole hintalappua, sykähdyttää. Usein käy niin, että syksyllä pohdin, mitähän jouluna keksisin tehdä ja pää tuntuu siinä vaiheessa aivan tyhjältä - kunnes luovuus iskee! Ihanan askartelemisen, johon yleensä lapsetkin mieluusti osallistuvat, lisäksi toivon, että lahjan vastaanottaja kokisi samanlaista iloa askartelustani kuin minäkin, tai no, en voi taata, että kukin saamastaan lahjasta ilahtuisi valtaisasti, mutta toivon, että lahjan saaja huomaisi, että se on häntä ajatellen valmistettu. Lämmöllä.
Sanonta siitä, että antaessaan saa, konkretisoituu mielestäni jouluna aivan erityisesti silloin, kun voi tehdä jotain hyvää toisille, erityisesti heille, joita ei tunne, mutta joiden joulun jätjestämiseen voi jotenkin osallistua. Tämän ajatuksen, hyvää tekemisen, haluaisin erityisesti siirtää myös lapsille - miksi en opettaisi ja antaisi heidän kokea sitä samaa, mitä minäkin pidän jouluvalmisteluissani tärkeimpänä? Yhdessä tehdyt askartelut ja lahjat sekä lahjojen paketoiminen heille, joille joululahjojen hommaaminen on mahdottomuus, opettavat näkemään omaa itseä kauemmaksi ja opettavat tuntemaan joulun salaisuutta. Kun paketoimme tänä vuonna lahjoja sekä Romanian köyhien kylien lapsille että oman kaupunkimme vähävaraisille, yllätyin kuullessani, kuinka jo nelivuotias huokaisi silmät tuikkien, miten ihanaa onkaan tehdä lahjoja toisille!
Samaa antamisen iloa olen myös itse opetellut lisää: on ollut helppoa tehdä tai ostaa ja paketoida pieniä lahjoja vähävaraisille, mutta erilaisiin myyjäisiin leipominen tai myyjäisten järjesteleminen on enemmänkin tuntunut vähän pakkopullalta muiden joulukiireiden ohessa. Tänä vuonna päätin asennoitua asiaan toisin: osallistuessani kaksiin lähetysmyyjäisiin ja yksiin ihan tavallisiin jalkapallojoukkueen varojenhankkimismyyjäisiin, halusin kokea asian toisin. Etenkin lähetysmyyjäisiin valmistautuessani halusin ymmärtää jo tuotteita tehdessäni niiden mahdollistaman joulun jollekin toislle ja kolmannelle osapuolelle: se, että joku osti tekemäni tuotteen, vastasi hänen tarpeeseensa, mutta ennen kaikkea se raha, jolla hän tuotteen osti, mahdollistaisi jonkun kolmannen osapuolen elämään jotain, jota en osannut edes kuvitella. Ehkä se olisi elämän ylläpitoa koulutuksen, rokotteen tai ruuan muodossa tai ehkä se mahdollistaisi sen, että joku löytäisi elämälleen suuremman tarkoituksen. Huomasin, että aennoituessani myyjäisten valmisteluihin ajattelemalla ja siunaamalla häntä, joka loppukädessä työstäni hyötyisi, olin aivan innoissani, ja niin olivat lapsetkin: "Äiti, näiden sytykeruusujen avulla joku ehkä saa ruokaa" tai "Voidaankohan tämän kakun rahoilla ostaa jollekin Afrikassa pikkuauto?". Kysyimme tällaisia kysymyksiä ja pohdimme kaikkea sitä, mitä tekemämme asiat saattaisivat mahdollistaa maailman toisella laidalla. "Äiti, mehän tehdään lähetystyötä täältä kotoa asti", oivalsi yhtäkkiä ekaluokkalainen. Niinpä. Lähetystyön tai toisten auttamisen ei tarvitse olla sen kummempaa. Tapoja ja kohteita on monenlaisia.
Itse tehdyt koristeet, ovatko ne sitten kauniimpia? Siststuslehtien toimittajille meidän joulukuusemme näkeminen saattaisi tuoda painajaisia, mutta meille se tuo hymyn huulille:
Tai ulko-ovemme... Itse saan hyvän mielen tullessani kotiin nähdessäni sen, mitä olemme yhdessä tehneet. Käsin tekemisen jäljet kertovat yhdessä ihmettelystä ja monien vaiheiden jälkeen tuotetusta lopputuloksesta: mustikanvarpujen hakemisesta, helmien pujottelusta, darvimassan muotoilemisesta, tilkkujen leikkaamisesta...
