Ystävät

-Jos olis paljon lämpimämpi, se olis kesä, Lukas totesi ystävänpäiväkortteja tehdessämme. Pojassa oli sekä filosofin että meteorologin verta, pohdin, ja katsoin pihalle, jossa ei näkynyt edes punatulkkuja, koska pakkasmittari näytti -25. No, se ei ollut paljoakaan, jos vertasi aamuisia lukemia kun kävin Perhossa: kunnan rajan ylittäessäni aamulla klo 8.23 mittarissa oli -32,5 ja tien poskessa seisoi suden näköinen koira. Halusin uskoa, että se oli koira. Ihmisiä ei näkynyt missään.

-Pian on ystävänpäivä. Kenelle aiot antaa kortin? Näitä tulee nyt kymmenen, joten saat miettiä aika monta ystävää. Ne tärkeimmät, koetin ohjata pojan ajattelua.

-Kymmenen on aika paljon. Kaksataamiljoonaakin on aika paljon, kuulin sen radiosta kun vaari ajoi autoa, nelivuotias tuumaa. Nämä kortit eivät tule riittämään...

-Mulla on aika monta ystävää. Mummu, vaari, mummi, pappa, päiväkerhokaverit, hoitajat....

Litania jatkui sekä omilla kavereilla, kavereiden kavereilla, meidän vanhempien kavereilla, isovanhempien kavereilla, sukulaisilla... Alkoi tuntua, että korttitehdas jatkuisi näillä määrillä hyvin pitkään.

-Mieti ne ihan tärkeimmät, joiden kanssa vietät aikaa myös kotona, ei vain kerhossa, koetan rajata.

-Meidänkö kotona vai niiden kavereiden kotona?

-No molemmissa.

-Matilda ja Sofia. Niilas. Rumpali-Tuomas. Eeli. Anneli. Jarkko... poika jatkaa luettelemista.

-Jarkkohan on Matildan ja Sofian isi, joten ei sille tarvitse erikseen korttia laittaa. Se käy sama kortti heille kaikille. Ja Anneli on sun hoitotäti, ei varsinainen ystävä. Ja rumpali-Tuomas on äitin ja isin kaveri, mutta sä voisit laittaa kortin sille Tuomaksen pojalle, Eemilille ja samalla Tuomakselle.

-Ei kun mä laitan Tuomakselle ihan oman, koska se soittaa niitä rumpuja niin hyvin. Ei se Eemil osaa lukea. Ja olenhan mä Annelin kotona käynyt monta kertaa...

-Niin, mutta se onkin sun hoitotäti. Etkä säkään taida vielä lukea. Ystävien ei tarvi osata lukea. Mieti, jos sä soittaisit kavereita sun kanssa leikkimään, niin keitä he olisivat... Kenen kanssa on kiva leikkiä?

-Mummu, vaari, mummi, pappa, Ines... poika innostui heti.

-Ei kun sun kavereista, koetan ohjata taas.

-Tykkään leikkiä mummun ja vaarin kanssa. Eikö ne ole mun ystäviä? Ja kyllä Ines on mun ystävä kanssa vaikka se asuu meillä. Ainakin se on kotona leikkimässä aika usein.

Päätin luovuttaa asian. Laittakoon poika kortin isovanhemmilleen, pikkusiskolleen ja muille läheisille sukulaisille, jos siltä tuntui. Ja lisäksi niille muutamalle ystävälle, jotka ensimmäisenä tulevat mieleen. Ajatushan tässä on tärkein eikä se kortti itsessään. Ainakin tänään olimme muistaneet vaikka ketä ystäviä, kavereita ja vähän muitakin.

-Ystävä sä lapsien, se Jeesus -laulu... Mä teen Jeesuksellekin kortin!

Selvä. Päätän, että "teemme" kortteja vaikka kenelle ja muistelemme ihania ystäviä korttien ohessa. Ne kymmenen valmista korttia annamme sitten heille, joita näemme ystävänpäivän aikaan. Parasta kaikessa lienee se, että lapsi koki, että hänellä on paljon ystäviä, ihmisiä, jotka välittävät ja rakastavat häntä ja haluavat olla hänen kanssaan.

Kiitos, ystävät! Olette olleet mielessä!

Runebergin tunnelmissa

Pikkukakkosen tiistai-illoissa olemme ihailleet "Roskia ja runoutta" -ohjelmaa. Runoilevien roskakuskien innoittamina meilläkin on leikitty roskakuskia ja tuon tuostakin lapset ovat keränneet "roskia". Positiivista asiassa on se, että meillä on siistimpää. Vähän. Ongelmaksi puolestaan tulee se, että lasten maailmassa roskan osaa voi esittää mikä tahansa "leikkiroska". Esimerkiksi kyläpaikoissa tämä tuottaa ongelmia siinä, että lasten osoitellessa kristalleja, sisustuskamppeita tai muita yleensä kauniina ja arvokkaina pidettyjä esineitä, todeten samalla "roska", joudumme vanhempina keljuun selittelytilanteeseen.

Mitä sitten runoilemiseen tulee, riimilliset runot ovat nyt kuuminta hottia. Etenkin lorut. Koetimme siinä sitten käydä hieman runoilun alkeita eräänä päivänä.

-Olipa kerran Jukka, jolla oli päässään...(haron hiuksiani vinkiksi)
-Tukka! nelivuotias hihkaisee ja yksivuotiaskin hyppelee sen merkiksi, että tieto olisi ollut hänelläkin tuloillansa ihan näillä minuuteilla.

-Jukalla on jalassaan...

-Mekko! nelivuotias innostuu... (lapset eivät näköjään pidä mitään erikoisena...)

-No eipä ollutkaan mekko, vaan... (osoitan sukkaani)

-Pelkät sukat? poika kysyy hämmentyneenä.

Päätän ottaa toisen runon tarkasteluun:

-Nimeni on Siiri, piipittää pikkuinen...

-Hiiri! Se on hiiri! poika riemuitsee.

En pääse pidemmälle, kun poika jo kysäisee:

-Miksi hiiret piippaavat?

-Ne ääntelevät siten, että se kuulostaa piipittämiseltä. Se on hiirten puhetta, koetan valaista asiaa.

-Osaavatko hiiret puhua? poika jatkaa?

-Tavallaan. Hiiret puhuvat hiirten kieltä ja me ihmiset ihmisten kieltä . Me emme ymmärrä hiirten puhetta, mutta ymmärrämme toisten ihmisten puhetta.

-Onko Sienna ihminen? Poika kysäisee tarkoittaen ruotsinkielistä ystäväänsä (tässä kohtaa uskon, että hiukseni alkavat harmaantua).

-On tietenkin, hän vain puhuu äitinsä kanssa ruotsinkieltä, joka on myös ihmisten kieli, mutta vähän erilainen kuin se kieli, jota sinä puhut. Me puhumme suomea.

-Mä luulen, ettei Sienna ymmärrä sitä ruotsia. Sen on vain pakko yrittää kun sen äiti puhuu sitä sille... (toivon, että Lukas ei kerro tätä Siennan äidille).

Jatkoimme hetken keskustelua kielipoliittisista kysymyksistä ja sitten palasimme runoaiheeseen samalla kun aloimme koristella Runebergin torttuja:

-Onko näissä Ruunepereissä munaa? (kysymys saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta kananmuna-allergisten perheissä munakeskusteluja käydään aika usein... =))

-Ei ole. Tein ne niin, että sinäkin voit syödä.

-Ines! Nässä Ruunepereissä ei ole munaa ollenkaan! poika iloitsee ja mietin, mitähän Fredrika mahtaisi ajatella, jos kuulisi pojan sanat...

-Tiedätkö, Runeberg oli runoilija, jolle hänen vaimonsa, Fredrika, leipoi tällaisia kakkusia? sivistän Lukasta.

-Oliko se Ruuneperikin roskakuski? poika kysyy ja viittaa Pikkukakkosen runoilevaan roskakuskiin.

-Ei ollut. Muutkin kuin roskakuskit voivat runoilla. Niinhän mekin äsken tehtiin.

-Oliko sillä Ruuneperillä ajokorttia?

Ennenkuin ehdin vastata, poika onneksi huomasi torttujen olevan valmiita ja kipaisi hakemaan itselleen mehulasin.

-Tule Ines, nyt mennään maistelemaan ja haistelemaan. Hei, sehän on runo vai onko? Onko se sellainen Ruuneperin runo, osasko se tuollaista "maistamaan ja haistamaan" -juttua?

***

Runebergin tortut (ne munattomat!)

150g voita *vispaa voi ja sokeri vaahdoksi.

1dl sokeria *lisää seokseen vedestä ja maitojauheesta sekoitettu kananmunan 0,5 del maitojauhetta (hyla) "korvike"

0,5del vettä

2,5 dl piparimuruja *sekoita kuivat aineet keskenään (jauheet ja rouheet

0,5 dl pellavansiemenrouhetta voivat olla muitakin, kunhan niitä on yht. 4,5 dl) ja lisää ne

0,5dl ruisjauhoja vispattuun vaahtoon yhdessä nesteen ja tippojen kanssa.

1dl vehnäjauhoja

1,5 dl leivinj.

1 tl kardemummaa

0,5 dl maitoa/kermaa

5 tippaa karvasmanteliöljyä

*Jaa taikina lopuksi silikonivuokiin (=muffinssivuokiin). Laita vuoat puolilleen (tulee n. 12-15 kpl). Paista 175 asteessa 15-20 min. Peitä puolessa välissä foliolla, jos meinaavat ruskettua liikaa.

*Jäähdytä ja laita päälle nokare vadelmamarmeladia ja sen ympärille vesi-tomusokeri -seoksesta sekoitettu koristerengas. Ripsottele halutessasi päälle tomusokeria (teepallo on oivallinen tähän hommaan).

*Nauti. Tämä on paras ja tärkein vaihe!